'

'
'

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Maton virkkaussuunnittelua

Olen halunnut virkata eteiseen uutta mattoa. Maalasin eteisen arkun keltaiseksi viime viikonloppuna, joten uuden maton tekeminen alkoi polttelemaan entisestään.

Kävin ostamassa alkuviikosta matonkuteet uuteen mattoon. Torilla oli kudeauto, jossa oli todella paljon eri värejä myynnissä. Suosittelen! Aluksi aikeissa oli virkata pyöreä matto. Äitini kuitenkin kokeili virkata ohjeella, jota olin ajatellut. Hän sanoi matosta tulevan hieman lörppä, joten aloin etsimään uutta ohjetta.

Päädyin Lankavan ohjeeseen, Pelakuu- mattoon. Halusin matosta värikkään, joten ostin kirkkaat perusvärit. Turkoosi kude on vielä vanhemmillani, koska vyyhti oli niin sekaisin. Äiti lupasi pelastaa sen! Missä me olisimme ilman äitejä? <3

Tänä aamuna sain jonkin ihme suunnitteluvimman. Hahmottelin hieman, miten värit olisi hyvät matossa. Saa nähdä mitä tästä tulee, kun saan projektin lopullisesti polkaistua käyntiin ja maton valmiiksi. Suunnittelu on niin mukavaa. Kunpa joku muu toteuttaisi ;)





Pelakuu- matto



lauantai 7. helmikuuta 2015

Uusi matto, jippii jippii jippiii!

Etsin tovin uutta mattoa olohuoneeseen. Olohuoneessa on ollut äidiltä saatu villaplyysimatto, joka oli todella hyvä eläimien kanssa. Se oli kuitenkin hieman liian tumma. Mattoa etsiessä villaplyysimattoja ei löytynyt mistään. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Annon villamattoon. Vielä kun sattui saamaan kaikista matoista tilatessa -30%! :) Kun hain maton postista kotiin, ihastuin siihen heti! Se on ihana! Saa nähdä, kuinka villamatto sopii eläinkotiin?







maanantai 2. helmikuuta 2015

Syntymäpäivät

Eilen juhlittiin minun syntymäpäiviä. Perhe ja hyvä ystävä kävi kylässä ja meno oli kova! Täti sai jälleen kerran kyytiä! On ilo vanheta ystävien ja perheen ympäröimänä. Iän karttuessa heitä osaa arvostaa aina vain enemmän vuosi vuodelta <3

Tein kakun sacherkakun pohjalla, jonka täytteenä oli appelsiinituorejuusto-kerma-appelsiinitäyte.
Kakun koristeena oli tietenkin PALJON karkkeja. Enemmänkin olisi päälle mahtunut ;)
Mies teki vieraille maitokahvia. Papuja ei jaksettu tällä kertaa kaikille jauhaa erikseen. Käytettiin valmiiksi jauhettuja papuja :)
ROK on ollut erittäin hyvä espressolaite. Suosittelen!
Pienet vieraat halusivat leikkiä kampaajia. Tätinä olin luonnollisesti vapaaehtoinen asiakas!
VAU!
Meno oli niin valtava, että Hiski odotti illalla meitä makuuhuoneen ovella jo nukkumaan.

Tänään mies vei minut vielä töiden jälkeen syömään. Kyllä tällä taas vuoden pärjää :)