'

'
'

lauantai 31. tammikuuta 2015

Keittiö sai kevään värit!

Minulla on jo pitkään ollut aikomuksena maalata keittiössä oleva hylly. Sen oli tarkoitus tulla turkoosiksi, mutta jotenkin värikarttaa katsoessa valitsinkin mintun. Siitä tuli hivenen hempeämpi kuin suunnittelin. Mutta kevättä odotellessa saa hempeillä?! Aloitin myös keittiön pinnatuolien maalaamisen, mutta niistä myöhemmin ;)












torstai 22. tammikuuta 2015

Kevättä rinnassa!

Heti auringon jälleen näyttäytyessa ja joulun mentäessä se iskee minuun välittömästi! Kevätkuume! Kaikki jouluun vähänkään viittaava vaihtuu välittömästi kirkkaisiin väreihin ja kesän odottaminen alkaa. Vähintään kukkia on oltava kokoajan  maljakossa, kunnes puut alklavat vihertämään.

Tämän kevään väreihini kuuluu keltainen, mikä yllätti minut taysin! En ole aikaisemmin kovin keltaisesta perustanut, vaan olen pitäytynyt vaaleanpuna- vihreä alueella. Meinasin tilata netistä jopa keltaisen maton olohuoneeseen, mutta toppuuttelin itseäni! Sen sijaan tilasin H&M:ltä ihania tyynyliinoja. Ne odottavat tosin vielä täytteitään.

Keltakuumeen sai osittain aikaan eräs blogi, jota seuraan. Siellä oli kuvattuna pino vilttejä, jotka näytti väriloistossaan kuin karkeilta. Bongasin vilttipinosta tutun näköisen viltin. Se toi mieleen lapsuuden. Silloin tajusin, että meillähän on ollut tuommoinen lapsuuden kodissani. Se osoittautui vanhempieni häälähjaksi, joka lämmittää nyt kevättä odottelevaa Torkkupeittoa meidän keittiön sohvalla. Samalla se tuo kevään raikkautta. Vanha uusi ihastus!

Ihanan aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Honeymoon

Mietimme pitkään, minne lähtisimme häämatkalle. Minä olin saanut päähäni, että matkalla tulisi olla kaksi viikkoa. Rahat eivät kuitenkaan riittäneet Malediiveille, johon niin kovasti halusimme. Siispä mietimme lähtevämme Vietnamiin. 

Matkailijoiden kuvia selatessa meille kuitenkin vahvistui, että haluamme valkoisen hiekan, turkoosin meren ja oman rauhan. Siispä varasimme matkan viikoksi Malediiveille. Halusimme olla mielummin vähemmän aikaa siellä minne todella halusimme.

Matkustimme kahdeksasta päivästä neljänä (Helsinki-Amsterdam, Amsterdam-Abu Dhabi, Abu Dhabi-Male, Male-Mamigli, Mamigli-Nalaguraidhoo), kohteessa olimme kokonaiset neljä päivää. Mutta uskokaa, se oli kaiken sen arvoista! Tässä muutamia kuvia matkalta. Lisää voi käydä katsomassa täältä.



Vihdoin monen lentomatkan jälkeen sain kastaa varpaani ensimmäistä kertaa turkoosiin mereen! Se teki hyvää lentojen turvottamille jaloille!!! Malesta jatkoimme maan sisäisellä lennolla pienelle saarelle, josta vene vei meidät määränpäähän.


Määränpäässä meitä odotti saari, jonka syleilyssä vietimme muutaman unohtumattoman päivän!



Suurimman osan ajasta me kiertelimme saarta ja nautimme bungalowimme rannan rauhasta. Meidän bungalowi sattui olemaan saaren eteläpuolella ja rantaan oli todella lyhyt matka. Naapurissa ei ollut muita lomailijoita, joten saimme olla rauhassa.










Kävimme yhtenä aamuna katsomassa delfiinejä. Heräsimme aamu viideltä, jolloin kerkesimme nähdä myös auringon nousun. Yhtenä päivänä kävimme snorklaamassa avomerellä olevalla koralliriutalla. Iltaisin pääsi yhdessä osassa rantaa syöttämään haita ja keihäsrauskuja. Ne olivat vaikuttava näky.




Hortonomi heräsi lomalla henkiin nähdessään paikallisen salaattiviljelmän. Salaatit oli istutettu pesusienen oloiseen palaseen, josta juuret kasvoi läpi. Pesusienet salaatteineen oli asetettu viemäriputken tapaiseen, jossa kiersi vesi.

Maapenkissä kasvavat hyötykasvit olivat reunustettu halkaistuilla kookoksilla. Salaattipöydillä kärpäspaperin virkaa toimitti öljyllä valeltu vanerin pala.


Saaren luonto oli todella kaunista ja ympäristö pidettiin todella siistinä! Paikalliset olivat tavattoman ystävällisiä. Palvelu oli saarella erinomaista! Meitä muistettiin monin eri tavoin, josta meinasi usein kyyneleet tulla silmiin.


Häämatkamme oli meille täydellinen! Se täytti kaikki odotuksemme, vaikka pelkäsimme skeptisesti matkatoimistojen muokanneen mainoskuvat. Lisäksi opin jälleen kerran sen, kuinka elämäni ei saa rajoittua 60 vuokraneliön sisälle. Olen onnellinen työstä, ystävistä ja perheestä. Tulen palkallani toimeen, minulla on vapaa-aikaa jotta voin tavata ystäviäni ja näen läheisiäni päivittäin! Matkailu avartaa. Niin se vain on!