'

'
'

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Siemenet on vihdoin itämässä

Vihdoinkin perennansiemenet ovat itämässä! Minulla meinasi iskeä paniikki, saanko niitä ajoissa kylvettyä.

Innostus alkoi siitä, kun tajusin joutuvani tulevalla talolla ensi kesänä myös pihahommiin. Naiivisti ajattelin sen siirtyvän ensi kesään. Mutta tänä kesänä on tarkoitus tehdä vesi- ja viemärityöt. Samalla siis teemme salaojituksen ja pinnantasauksen. Joten samalla on järkevää miettiä istutusalueet ja muut samalla. Jos siis työssäni opastan näin muita, miksi en itse toimisi samoin? Noh, raha! Mutta ei hätää!! Nyt minulla on ainakin muutama perennan taimi itämässä. Jos niillä saisi hieman maata peitettyä!

Istutin myös talvettamani daalian mukulat. Saas nähdä, lähteekö kasvamaan :) Ruukkuja oli saatava vähän korkeammalle, jotta saisivat valoa. Vanhat laatikot pääsivät suorittamaan tätä jaloa tehtävää!

Siunatkoon Luoja siementen kasvun ja suojelkoon tämä lintu kasveja Hiskiltä ja Allulta <3

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Siemeniä siemeniä siemeniä!!!

Minä aloitan uuden kodin remontoimisen oleellisella asialla, meinään PERENNOILLA! Tilasin 25 eri perennaa. Kun pyörittelin pusseja, aloin pohtimaan, miten kaikki nuo esikasvatan. Voin kasvattaa korkeintaan 10 taimea per laji. Hmm.. Mihin saan nekään kaikki mahtumaan?

Otin viime viikolla rungollisen verenpisaran ja hortensian kellarista ikkunan äärelle. Saa nähdä, onko niissä eloa :)

Ihanaa, huomenna pääsen istuttelemaan siemeniä!